Jäynäperinteet, perinneruuat, juhannustaiat, polttarit,
vanhojen tanssit ja mopotukset kun abit jäävät lukulomalle lukiosta ja monet
muut perinteiset tavat tai tottumukset koetaan useinkin velvoittavina,
annettuina ohjenuorina, joista ei poiketa.
Meidän perheessämme noudatetaan hyvin harvoja perinteitä,
eikä niihin suuremmalta ole osallistuttu eri yhteisöissäkään. Mutta kolme
perinnettä meillä kuitenkin on: lettujen paisto, piparkakkutalon valmistus
jouluksi ja karjalanpiirakoiden teko, myös jouluksi.
Karjalanpiirakoita opin tekemään mummoni ja tätini
opastuksella, sittemmin sisarusteni ja isämme kanssa jouluaattoisin. Tapaa olen
jatkanut ehkä vuodesta 1996 nykyisessä asuinpaikassamme, nykyisin mieheni
kanssa.
Lapsuusperheessäni oli tapana, että isä ja me lapset teimme
piirakat yhdessä, äiti puuhasteli jotain muuta. Tämä tapa oli meille tai
ainakin minulle niin tärkeä, että ikuistimme perinteen. Taulussa on mukana kolmen
elossa olevan sisaruksen lisäksi vuonna 1988 kuollut pikkuveljeni, vahingoittuneiden
pieneläinten hoivaaja, hyväsydäminen poika, jonka olisin suonut elävän
kauemmin.
Taulun maalautimme isällemme hänen täyttäessään 60 vuotta.
Nyt taulu koristaa kotimme seiniä ja muistuttaa perinteistä, jotka eivät velvoita,
vaan ovat sydäntä lämmittäviä ja täysin vapaaehtoisia. Tätä kirjoittaessani on pvm.
1.4. Isämme täyttäisi tänään 90 vuotta.