sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Korona-exit rakenteille

 Olen ollut aikoinaan huolissani laman lapsista, joita kasvoi 1990- luvun alun talouskriisin ja sitä seuranneiden hyvinvointipalveluista leikkaamisen tuloksena.

Seuraava kolaus maallemme oli 2008 alkanut finanssikriisi, mikä ei kaikilta toimialoilta mennyt koskaan ohitse. Ei mennyt edellisenkään vuosikymmenen lama.

Luovaa leikkiä - perinteinen maja Gammelbackan metsässä
Luovaa leikkiä - perinteinen
maja  Gammelbackan metsässä
Koronapandemia, mikä alkoi reilu vuosi sitten, on kolmas hyvin muistamistani ajoista, jolloin kansantaloutta ja hyvinvointiamme koetellaan.  Erityisesti lapset ja nuoret ovat vaaravyöhykkeessä. Meidän tulee tehdä kaikkemme, että he selviytyvät voittajina etäkoulun, sairauksien, vanhempien lomautusten ja työttömyyden kurimuksista. Psyykkinen pahoinvointi on lisääntynyt ja yhä suurempi osa lapsista ja nuorista uhkaa olla osa koulupudokkaiden armeijaa.

Porvooseen pitää rakentaa korona-exit. Päätöksentekijöiden ja virkamiesten yhteystyöllä pitää saada kartoitettua, millaisia vaurioita pandemia ja sen torjunta on aiheuttanut ja päättää keinoista, millä korjaamme vauriot. Näitä ovat varmasti lisääntynyt mielenterveyspalveluiden tarve ja tuen tarve opinnoissa etenemisessä.

Meillä ei ole varaa menettää kasvavaa sukupolveamme. Eikä se missään nimessä ole inhimillistäkään.


torstai 1. huhtikuuta 2021

Velvoittavatko perinteet

 Jäynäperinteet, perinneruuat, juhannustaiat, polttarit, vanhojen tanssit ja mopotukset kun abit jäävät lukulomalle lukiosta ja monet muut perinteiset tavat tai tottumukset koetaan useinkin velvoittavina, annettuina ohjenuorina, joista ei poiketa.

Meidän perheessämme noudatetaan hyvin harvoja perinteitä, eikä niihin suuremmalta ole osallistuttu eri yhteisöissäkään. Mutta kolme perinnettä meillä kuitenkin on: lettujen paisto, piparkakkutalon valmistus jouluksi ja karjalanpiirakoiden teko, myös jouluksi.  

Karjalanpiirakoita opin tekemään mummoni ja tätini opastuksella, sittemmin sisarusteni ja isämme kanssa jouluaattoisin. Tapaa olen jatkanut ehkä vuodesta 1996 nykyisessä asuinpaikassamme, nykyisin mieheni kanssa.

Lapsuusperheessäni oli tapana, että isä ja me lapset teimme piirakat yhdessä, äiti puuhasteli jotain muuta. Tämä tapa oli meille tai ainakin minulle niin tärkeä, että ikuistimme perinteen. Taulussa on mukana kolmen elossa olevan sisaruksen lisäksi vuonna 1988 kuollut pikkuveljeni, vahingoittuneiden pieneläinten hoivaaja, hyväsydäminen poika, jonka olisin suonut elävän kauemmin.

Taulun maalautimme isällemme hänen täyttäessään 60 vuotta. Nyt taulu koristaa kotimme seiniä ja muistuttaa perinteistä, jotka eivät velvoita, vaan ovat sydäntä lämmittäviä ja täysin vapaaehtoisia. Tätä kirjoittaessani on pvm. 1.4. Isämme täyttäisi tänään 90 vuotta.

Miksi SOTE- uudistus

Varmasti jokainen on kuullut viime vuosina termin sote-uudistus. Moni ihmettelee sen tarkoitusta, sen merkitystä ihmisille ja sitäkin, mistä...