tiistai 13. joulukuuta 2022

Porvoon kylien ja saariston elinvoima

Epoon koulun kohtaloa ollaan ratkaisemassa tänään 14.12.2022 Porvoon kaupungin valtuustossa. Minusta kyseessä pitäisi olla kokonaistarkastelu, ottaa huomioon suunniteltu kaavoitus, oppilaiden tasavertaisuus, mahdollisuus ja oikeus asua kaupungin joka kolkassa riippumatta kieliryhmästä. 

Epoon koulua ei saisi lakkauttaa, tai pitäisi, kuten aloitteemme Ulrika Korpisen kanssa on, rakentaa Grännäs skolanista kaksikielinen koulukeskus kaikille alueen lapsille.

Tilaisuus Porvoon kylien ja saariston elinvoimaisuudesta pidettiin Porvoossa Linnankosken lukion auditoriossa marraskuun 2. päivä 2022.

En valitettavasti saa tälle sivulle raporttia tapahtumasta. Se löytyy Mika Varpion nettisivuilta . Yhteenveto on tässä tekstinä. Kannattaa tutustua.


YHTEENVETO KESKUSTELUISTA

Yleistä

Porvoossa on kaikkiaan 86 kylää kylärekisterissä. Kun aikoinaan aloitettiin kylärakenneohjelman laatimien, käytiin pitkä ja perusteellinen osallistava keskustelu työpajoineen ja kyselyineen kylien tilanteesta ja kehittämisestä. Kylärakenneohjelma valmistui vuonna 2014. Ohjelmaan valikoitui kuusi palvelukylää, Kulloo, Kerkkoo, Hinthaara, Ilola, Epoo ja Fagersta –Gäddrag.

Kylärakenneohjelmasta ja palveluista

Tilaisuuden kuluessa esille tuli moneen otteeseen kysymys palvelukylien tulevaisuudesta, kylien kaavoituksen keskeneräisyydestä, palveluiden säilymismahdollisuuksista ja kylien kuihtumisesta. Oleellinen kysymys on, miksi esimerkiksi Ilolassa ja Epoossa kaavoitusprosessi ei ole jatkunut kylärakenneohjelman laatimisen jälkeen, vaan ollaan poljettu paikoillaan. Jo vuosien ajan asemakaavan laadinnat olisi voitu aloittaa, tontteja saada myyntiin ja lähipalvelut turvattua. Oleellinen kysymys kuului tilaisuudessa eri ilmansuunnista: miksi palvelukylien palveluita ei ole määritelty? Vahvasti tuotiin esiin myös tutkittua faktaa asunnon hakijoiden toiveesta: koti halutaan alueelta, missä on koulu ja päiväkoti.

Palvelurakenneohjelman teosta on jo mennyt monta vuotta ja toive olisi että sitä päivitetään pian. Siinä yhteydessä pitäisi myös määrittää minkälaisia palveluita palvelukylissä pitää olla. Samaan aikaan pitäisi päivitetyssä ohjelmassa tiedostaa muita tärkeitä kyliä ja heidän tarpeitaan. Paneelikeskustelun aikana nousi myös esille toive mittareista, eli millä tavalla pystyisimme seuraamaan miten sovitut asiat toteutetaan? Apulaiskaupunginjohtajan mukaan kylärakenneohjelmaa tarkastellaan, kun Porvoon kaupungin keskeisen alueiden osayleiskaava on valmistunut.

Kangerrellut kaavoitus

Tilaisuudessa tuotiin esille Pellingin tilanne. Saarella on 170 ympärivuotista asuinpaikkaa, uusia rakennuspaikkoja 58. Noin 65 lomarakennuspaikkaa voidaan muuttaa ympärivuotiseksi asuinpaikaksi, mitä ei ole kuitenkaan tapahtunut. Tosin isompia tontteja kaivataan, samoin yhteyttä mereen. Grännäs, Gäddrag, Voolahti, Fagersta- osayleiskaava tekeillä, tutkitaan rakentamispaikkojen lisäämistä. Epoossa tultaneen kaavoittamaan 21 tonttia, ja lakkautetun vanhainkodin alueella on kaavamuutos käynnistetty. Tonttikauppa on riippuvainen kylän palveluista, joten on tärkeää että palvelua turvataan molemmilla kielillä. Tilaisuudessa nousi huoli suomenkielisistä palveluista näillä alueilla, jos ei ole koulua ja varhaiskasvatusta alueella, niin onko suomenkielisillä perheillä mahdollisuus asua siellä? Tilaisuudessa tuotiin esille saaristolaki, erityisesti 2§ ja 6§, missä edellytetään kuntia järjestämään palvelut, myös koulu, saaristoon kohtuullisin kustannuksin.

Tervetuloa kyliin asumaan

Porvoon kyliin ovat uudet asukkaat tervetulleita. Kylissä kannustetaan yhteisöllisyyteen, ollaan yritysmyönteisiä ja pidetään luontoa sekä ympäristöä tärkeänä. Liikenneyhteyksien, myös tietoliikenteen, pitää sujua. Kylistä ei haluta vain kesäasukkaiden reservaatteja, vaan eläviä ympärivuotisten asukkaiden kyliä, missä kesäasukkaatkin viihtyvät. Kerkkoon kylä on hyvä esimerkki alueesta, missä tonttikauppa kävi erittäin hyvin sen jälkeen, kun palvelut turvattiin. Miksei sama toimisi muualla, kyselivät panelistit. Kylien ideat käytäntöön Tilaisuuden panelistit esittivät monia ideoita kylien kehittämiseksi. Kouluja voitaisiin hyödyntää kouluaikojen ulkopuolella esimerkiksi tuomalla niihin terveydenhoidon palvelut, kerhot ja nuorisotilat. Kylille voisi antaa oman markkinointibudjetin, minkä kyläyhdistykset voisivat käyttää haluamallaan tavalla. Kyläläisten ääntä pitää kuunnella, vuoropuhelu on tärkeää virkamiesten, kylien asukkaiden ja poliittisten päättäjien välillä. Kylärakenneohjelma epäonnistui hyvän prosessin jälkeen siinä, ettei ohjelmaa lähdetty aktiivisesti toteuttamaan.

Tuleva saaristo-ohjelma voi tuoda uutta näkökulmaa, mutta ohjelma ei ole sitova. Sen on oltava asukaslähtöinen, perustuttava asukkaiden elämään, alueiden mahdollisuuksiin, eikä konsulttivetoiseen ylhäältä alas- suunnitteluun.

Etätyö, monipaikkaisuus ja hyvien digitaalisten yhteyksien tuonti saaristoon antavat mahdollisuuksia kehittää saaristoa uudella tavalla. Kylillä on yhdistyksiä ja yhteisöllistä toimintaa.

Panelistien markkinasloganit omille kylilleen (sloganit osin jo käytössä):

Kulloossa on hyvä asua ja yrittää

Pellinki tree sex fem 365 eli joka päivä ympäri vuoden

Etelän palveluille rauha, Epoon koululle koulurauha

Kerkkoossa on hyvä elää arkea

Pohjoisessa on poweria


sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Kirkollisvaalit - uskottu - toivottu - rakastettu

Tätä kirjoittaessa kirkollisvaalien ennakkoäänestys alkaa parin päivän päästä. Seurakunnat ovat opastaneet hyvin ehdokkaita, joista Porvoossa tulee yhteisen kirkkovaltuuston ja/tai seurakuntaneuvoston jäseniä.

Uskottu, toivottu, rakastettu ovat sanat, mitä seurakunnat käyttävät vaaleista ja vaalityöstä puhuessaan ja kirjoittaessaan. Kukin ehdokas olisi voinut ottaa itselleen kolme muuta termiä, joilla omaa suhtautumistaan ehdokkuuteen ja mahdollisesti valituksi tulemiseensa liittää.

Minun  kolme sanaani olisivat, jos olisin halunnut ne muuttaa: yhteistyö, solidaarisuus, tasa-arvo. Ehkä jotain armeliaisuuteen viittaavaa olisin myös voinut ottaa sloganiini - niin julmaksi some- maailma on mennyt, että moni karttaa sitä, joten tuki toinen toisillemme on tärkeää. Maailman tilanne on huolestuttava, on väkivaltaa globaalisti ja pienten koululaisten tiellä. 

Kirkolla instituutiona ja seurakunnilla käytännön työn toteuttajana on paljon tehtävää, että maailma olisi parempi. Sitä työtä on ollut hyvä tehdä kulunut kirkkovaltuustokausi.

Lisää ajatuksiani vaalikoneessa 
https://www.seurakuntavaalit.fi/vaalikone#/seurakunta/552/ehdokas/2316
ja Porvoon suomalaisen seurakunnan vaalipaneelin tallenteessa
https://www.youtube.com/watch?v=IKbRIaLM0mo

Pidetään yhteyttä.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Hävikkiruuan jakelussa häirintää

 Pitkästä aikaa kirjoitan tähän blogiini. Laitan tänne kirjoitukseni facebookissa. Kirjoitus käsittelee useiden viikkojen ajan käytyä keskustelua hävikkiruuan jakelusta tarvitsijoille. Oikeastaan kyse ei ole eds keskustelusta, vaan häirinnästä, disinformaation levittämisestä, suoranaisista valheista, mitä useat eri ihmiset ovat omissa fb- profiileissaan levittäneet, samoin joissain ryhmissä.

Tässäpä tämä:

Porvoossa on alkanut kahdessa paikassa ruokajakelu, Kevätkummussa ja Gammelbackassa. Molemmissa on ruuan jakeluun osallistumattomat ulkopuoliset käyneet häiritsemässä vapaaehtoisten työtä, Gammelbackassa tänään (8.7.2022) jo kolmatta ellei peräti neljättä kertaa. Vapaaehtoisia on moitittu, somessa on kirjoiteltu moittivia kirjoituksia, jopa itselle otettu ruokakassi heitetty eräänä perjantaina menemään.

Yksi häiritsijöistä on aiemmin hävikkiruuan jakelua hoitaneen yhdistyksen toiminnanjohtaja. Varmistin vielä nimen ja roolin yhdistysrekisteristä. Merkillepantavaa on, että ko. yhdistyksen puheenjohtaja ja rahastonhoitaja ovat yksi ja sama henkilö, ainakin prh:n mukaan.

Paikalla oli alueemme asukasyhdistyksen entinen pj, henkilö, joka osallistuu ruokajakeluun ja Jalosen Jaska. Heitä kuvasin kamerakännykällä ja haastattelin. Päätin myös kysellä em. viitatun yhdistyksen toiminnanjohtajalta, joka oli noin puoli tuntia seisoskellut sivussa ruuanjakelupisteestä ja jonosta, että miten hän näkee ruokajakelun merkityksen Porvoossa. En ehtinyt kunnolla sanoa yhtään kokonaista lausetta, kun hän hermostui ja sain vaikutelman, että hän yritti napata kännykän kädestäni. Aika hyvin kuitenkin sain nauhoitettua hänen käytöstään ja puhettaan.

On ikävää, että pyyteettömästi toimivat vapaaehtoiset ovat joutuneet ns. myrskyn silmään ja aiheetta moitituiksi. Tärkeä on, että ruuan jakelu toimii, ja avun tarpeessa olevat ihmiset saavat ruokansa.

Itselleni tämä oli ensimmäinen kokemus ruokajakelusta, luultavasti ei viimeinen, koska tekijöitä tarvitaan. JK: nyt sunnuntaiaamuna 10.7. kuulin, että joillain fb- sivuilla on levitelty perättömiä tietoja minusta. FB on mainio yhteydenpitotapa, mutta myös mahdollistaa disinformaation jakamisen ja ihmisen maalittamisen, yritykset mustata mainetta. Mieleen tulee, etä onko näillä häiritsijöillä tarkoituksena estää hävikkiruuan jakelu, ja tehdä samalla kaksi suurta vahinkoa: hävikkiruuan talteen oton vähentäminen ja avun tarvitsijoiden tukalaan asemaan saattaminen.


sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Venäjän monet kasvot

Euroopassa ja muuallakin maailmassa kuohuu Venäjän 24.2.2022 hyökättyä Ukrainaan. Hyväksyjiä ei ole, hyökkäyksen tuomitsevat lähes kaikki valtiot tai vaihtoehtoisesti ovat hiljaa.

Vuosien ajan ennen tätä surullista, lohdutonta hyökkäyssotaa on edeltänyt suunnitelmallinen sotapropaganda, millä hyökkäyssota Venäjällä on yritetty oikeuttaa, ja myös onnistuttu ainakin maan sisällä. Tämä johtuu maan johdon hallinnassa olevasta tiedonvälityksestä ja diktatorisista otteista. Sanaa sota tai hyökkäys ei saa tuoda esille julkisesti. Milloinhan alkavat laajemmat vainot?

Kotimaassani Suomessa on useiden vuosien ajan puhuttu suomettumisesta ja siitä, miten oltiin rähmällään Neuvostoliittoon päin. NL:n sorruttua 1991 suomettumisesta on yhä puhuttu, ehkä eri sävyssä, toisin sanoin ja merkityksin.

Itse olen elänyt Itä-Suomessa valtaosan lapsuudestani ja nuoruudestani. Kotipaikkakunnallani toimi Suomi- Neuvostoliitto- seura ja kyläläiset matkustelivat Neuvostoliitossa. Ystävyyden nimeen vannottiin. Kääntöpuolena oli ja on edelleen suomalaisittain kansan suussa kulkeva termi ryssäviha. Ryssävihaa on ollut koko ikäni ajan, tai siis niin kauan kuin muistan. Ainakaan Itä- Suomen kansasta osa ei luottanut naapurimaan johtoon ja hallintoon pätkääkään. Toki ihmisten väliset suhteet saattoivat olla läheisiä ja lämpimiä, niin kuin on ollut kautta aikojen.

On hyvä tiedostaa, että esim. Pohjois-Karjalassa oltiin ennen Suomen itsenäistymistä käyty kauppaa, ystävystytty  ja solmittu avioliittoja rajoista piittaamatta: sitähän ei ollut. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Pohjois-Karjalan korkeuksilla raja oli osittain auki. Ikiaikaisia kauppa- ja kyläreittejä pitkin kuljettiin, joskus satunnaisesti tulli kiinnostui kulkijoista. Toisen maailmansodan jälkeen raja sulkeutui tiukasti.

Kaikki Suomalaiset eivät suinkaan ole olleet rähmällään itäiseen naapurimaahamme päin. Sortokausien ja maailmansotien aikaiset vääryydet ja kärsimykset eivät suinkaan ole unohtuneet. Ne, joilla varovaisuus ei ole säilynyt, ovat ehkä olleet poliittiset päättäjämme ja bisness- miehet ja -naiset. Ahneus on saanut aikaan pääomien virtaamiseen itään, maahan, jossa ei demokratiaa ole kyetty saavuttamaan. Nyt moni suomalainen työntekijä, eläkeläinen, lapsi ja nuori maksaa tappioita sijoituksista, jotka jäävät mahdollisesti kansallistettuna naapurin ahnaaseen kitaan. Jostain korvaukset haetaan, ja se on aina työtä tekevä väestö. Ei mikään muu.



 

perjantai 21. tammikuuta 2022

Hyvinvointimme tarvitsee kolmatta sektoria

Hyvinvoinnin edistäminen on jatkossa hyvinvointialueiden, kuntien ja kolmannen sektorin tehtävä. Hyvinvointialue tuskin selviytyy velvoitteistaan ilman järjestöjä, niiden roolia ja toimintaa asukkaiden hyväksi. Järjestöjen rooli on tunnistettu ja tunnustettu, mutta tarvitaan päätöksiä ja toimia järjestöjen toimintaedellytysten turvaamiseksi.

Järjestöt järjestävät tukea ja neuvontaa sitä tarvitseville, tarjoavat matalan kynnyksen palveluita kuulolaitteiden huollosta muistikerhoihin ja niillä on tärkeä rooli yhteisöllisyyden ja vertaistuen tarjoajina. 


Kuva: Mirja Suhonen. Asukastyöpajassa tehty
luonnos Gammelbackan kehittämiseksi.
Gammelbackaan on vuosien kuluessa saatu toimiva systeemi monitoimitalon ja palvelukeskuksen yhteyteen. Hyvinvointikeskus tarjoaa kohtaamispaikan monelle sosiaalialan järjestölle, avoimelle olohuonetoiminnalle, asukasyhdistykselle. On muistikerhoa, digi- opiskelua, peli-iltoja, yhteisiä kahvihetkiä ja seurakunnan puuroporinat. Kymmeniä erilaisia toimintoja samojen kattojen alla.

Hyvinvointikeskuksessa ja monitoimitalolla toimivat järjestöt tarjoavat apua ja tukea myös silloin, kun yhteiskunnan tuki ei yllä tarvitsevalle. Tatsin korttelikeittiö. EU- ruoka- avun jako, yhteiset kahvihetket ja vertaistuen mahdollisuus eivät onnistu ilman riittävän kokoisia tiloja.

Aluevaltuustojen päätökset ohjaavat jatkossa terveys- ja sosiaalitoimen sekä pelastustoimen työtä ja tehtäviä. Mutta älkäämme unohtako sitä ruohonjuuritason työtä, mikä mahdollistaa asukkaiden osallistumisen yhteisöön tasavertaisena jäsenenä ja toimijana. Gammelbacka tarvitsee toimivat tilat jatkossakin.

Marko Piirainen, johtaja, SAK
Jaakko Jalonen, perhetyöntekijä
Mirja Suhonen, kasvatustieteen maisteri
Kirjoittavat ovat SDP:n ehdokkaita aluevaaleissa Itä- Uudenmaan alueella

Kirjoitus on julkaisu Uusimaan vaalikynässä tammikuussa 2022-

tiistai 18. tammikuuta 2022

Kouluterveydenhoito parasta ennalta ehkäisevää työtä

Sote- uudistuksessa oppilashuolto siirtyy hyvinvointialueilla hoidettavaksi. Oppilashuolto, eli kouluterveydenhuolto, psykologit, kuraattorit jne, on tarkoitus toteuttaa ennalta ehkäisevänä opiskeluhuoltona. Tämä tarkoittaa, että ongelmiin pitää puuttua ajoissa, olipa kyse fyysisistä, psyykkisistä tai sosiaalisista tekijöistä.

Kouluterveydenhoito on tyypillinen palvelu, minkä pitää pysyä lähipalveluna. Resurssipulaa on ollut useilla alueilla, myös Porvoossa, ja jatkossa onkin huolehdittava koululaisten ja opiskelijoiden terveydenhuollosta aiempaa paremmin. Saumaton yhteistyö koulujen ja hyvinvointialueen toimijoiden välillä on avainasemassa.

Usein puhutaan siitä, että ennalta ehkäisevä työ jää jatkossa kuntien vastuulle. Kouluterveydenhuollossa painopiste tulee jatkossakin olemaan ennakoivassa ja ennalta ehkäisevässä terveydenhuollossa. Tällaista ennalta ehkäisevää toimintaa ovat mm oppilaiden määräaikaiset terveystarkastukset ja mahdollisuus terveydenhoitajan, psykologin ja kuraattorin tapaamiseen ilman viivytystä.

Kouluissa kiusaaminen on yksi pahoinvointia aiheuttava tekijä, ja se haittaa myös oppimista. Kouluyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden varmistaminen on yksi oppilashuollon tehtävistä. Riittävät resurssit ja toimivat käytännöt työtavoissa varmistavat, että yhteiskuntamme tulevaisuus, lapset ja nuoret, voivat hyvin. Ja että heistä kasvaa itseensä luottavia, vastuullisia aikuisia, tulevaisuuden rakentajia.

Marko Piirainen, johtaja, SAK, SDP
Jaakko Jalonen, perhehoitaja, SDP
Mirja Suhonen, kasvatustieteen maisteri, SDP
Julkaistu Uusimaan vaalikynässä tammikuussa 2022.

maanantai 10. tammikuuta 2022

Matalan kynnyksen palvelusta kynnys kokonaan pois!

Mielenterveyspalveluissa on kovaa kysyntää matalan kynnyksen palveluille, mutta asia on niin tärkeä, ettei siinä saisi olla kynnystä laisinkaan. Mielenterveyden häiriöissä on tärkeää saada apua niin nopeasti kuin mahdollista. On ehkäistävä ongelmien syntymistä.  On oltava mahdollisuus apuun ennen kuin mahdollinen sairaus puhkeaa.

Mielenterveyden hoidossa tulee olla kaikki keinot käytössä; auttavapuhelin, chattipalvelu, digivastaanotto, walk in ja jopa osastohoito. Mitä nopeammin pääsee hoidon piiriin sitä parempi ennuste. Usein hoito auttaa myös työkyvyn säilyttämiseen ja on siten työnantajallekin edullisempaa antaa tunti keskusteluapua viikossa kuin viikon sairasloma.

Me allekirjoittaneet olemme valmiita työskentelemään mielenterveyspalveluiden monipuolistamiseksi ja jopa sen matalankin kynnyksen poistamiseksi.


Osaamista ja kokemusta ehdokkaat

Jaakko Jalonen #235
perhehoitaja

Marko Piirainen #263
johtaja

Mirja Suhonen #268
sopimusasiantuntija, KM

Julkaistu Uusimaassa Vaalikynä- palstalla 10.1.2022

Naiset ”miesten” töissä

HS kirjoittaa rakennusalalla toimivasta naisinsinööristä, joka on kohdannut syrjintään työssään. Etenkin vanhemmat miehet epäilevät naisen k...