Demarien vaalimakkarat

Lauantaina eli tätä kirjottaessa herätettiin demarien vaalipäällikkö eli minut kesken ansaittujen alkuiltaunien puhelimen sinnikkäällä piippauksella, kun muutama potentiaalinen äänestäjä rimpautteli kysyäkseen, loppuuko demareilta makkarat.

Siihen minä taloudenhoitajana ja vaalipäällikkönä, että ei koskaan, ei ainakaan vaaliaikana. Sinänsä me taloudenhoitajat ollaan pihiä väkeä, ja lasketaan euroja silmät sirrillään, mutta nyt kyllä hujahti  vaalimakkara- menotilille rahaa niin ettei taatusti lopu kesken.

Sinänsä äänestäjät ovat fiksua porukkaa, eivät ole lahjottavissa millään torisapuskalla. Ovat olleet kampanjan ajan hyvin aktiivisia, kommentoivat, kyselevät, kuuntelevat.

Porukka oli torilla sovitun ajan mukaisesti (Lupapiste.fi )  10-12, mutta lipsahti aika pidemmäksi. Olivat kuulemma makkaranpaistossa ja grillliä jäähdyttelemässä yliajalla melkein puoli tuntia.

Siihen mennessä ehti Hamarin työväentalon lasten tapahtuma loppuvaiheeseen, ajaksi kun oli ilmoitettu 11-12.30.

Vaalipäällikkö lopetus- ja siivoustouhujen jälkeen Hamarista siirtyi tapaamaan kyläaktiiveja Gammelbackaan klo 14.00 ja siitä klo 15.00 valmistautumaan rauhan marssiin ja tapahtumaan Porvoon torille. 

Pieni lepo että jaksaa taas illaksi nuorten tapahtumaan Näsiin S- marketille. Makkaraakin on jääkaapissa, mutta arveltiin, että luotetaan mehuun ja munkkeihin, joita taatusti riittää. 

Paikallinen aviisi väitti, että joukkomme lähti torilta, kun makkarat loppuivat. Eivät lopu. Ei ainakaan vaalikampanjoinnissa.

Ikäihmisille harrastus- ja kohtaamispaikkoja

Muistisairaudet lisääntyvät ihmisten ikääntyessä. Tämä lisää terveydenhoidon kustannuksia ja mikä tärkeintä, huonontaa elämänlaatua. Porvoossakin ikäpyramidi lähentelee kärjellään olevaa kolmiota, mikä merkitsee muistisairauksien lisääntymistä. Siksipä on syytä tehdä toimia, millä ehkäistään sairastumisia ja toimintakyvyn alenemisia.

Olen kuullut sanottavan, että Suomessa dementian kuvitellaan hoituvan sairaalassa makaamalla. Tätä kielikuvaa, ja kenties osaa todellisuuden kuvauksesta on viljelty eläkeikäisten joukoissa. Näin etenkin, kun maamme vanhusten viimeisten vuosien ja vuosikymmenten elämistä on verrattu ns. Hollannin malliin dementiakylineen ja erilaisine tapoineen järjestää ikäihmisten asuminen.

Arvelen, että jokaisen ns. maalaisjärkikin sen sanoo, mutta on tutkimuksin todennettua tietoa vilkkaan sosiaalisen elämän vaikutuksesta ihmisten hyvinvointiin ja jopa muistisairauksien ehkäisyyn. Viimeisin silmiini sattunut tutkimus paljastaa, että muistissairauden alkua voi lykätä jopa viidellä vuodella, kun sosiaalinen elämä on vilkasta.

Aktiivinen sosiaalinen elämä voi tarkoittaa vaikka bingon pelaamista, ihmisten tapaamista, erilaisia harrastuksia, yhdistyksissä toimimista, kohtaamisia keskustelun ja kahvittelunkin merkeissä. Siksipä on tarpeen, että kaupungissamme on riittävästi maksuttomia kokoontumistiloja eri puolilla kaupunkia.

Kuva Stensbölestä Luonnonkukkien
päivänretkeltä vuosi sitten.

Esimerkiksi Gammelbackassa uhkana on maksuttomien kokoontumistilojen katoaminen monitoimitalon ja aikanaan liikekeskuksen purun myötä. Pelikerhot, korttelikeittiö, korttelikahvila, erilaiset harrastekerhot tuovat mielekkyyttä ja iloa elämään. Mutta miten jatkossa. Tiedetään, että keskimääräiset eläkkeet ovat pieniä. Niillä ei kustanneta kalliita harrastuksia eikä välttämättä edes bussimatkoja toiselle puolelle kaupunkia.

Siksipä on viisasta, että kokoontumistiloja on jatkossakin olemassa. Kannattaa ottaa huomioon terveysvaikutukset ja myös kasvavat menot terveydenhuollossa, jos ihmisiltä vähenee mahdollisuus olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Tutkimus mihin viittaan, on julkaistu  Alzheimer's & Dementia: The Journal of the Alzheimer's Association -lehdessä. Tiedolla johtaminen on Porvoon tavoite päätöksenteolle. Tätäkin tietoa kannattaa hyödyntää.

Julkaistu Uusimaa- lehdessä maaliskuussa 2025.

Kuva valittu siksi, että se muistuttaa meitä luontoyhteydestä ja liikkumisen tärkeydestä. 

 

 

Lähiö, kylä vai lähiökylä

Monella meistä on omanlainen käsityksensä porvoolaisista lähiöistä, kuten Gammelbackasta, Huhtisista, Kevätkummusta. Käsitys voi olla hyvinkin stereotyyppinen, perustua demografisiin tilastoihin tai olla tunteikas, omiin kokemuksiin tai toisten puheisiin perustuva. Keskustelu on kiivasta ja leimaavaa etenkin, jos alueilla tapahtuu jotakin julkisuuteen nostettua.

Lähiöistä on tehty useita tutkimuksia, joista tunnetuimmat lienevät Matti Kortteisen tutkimukset. Niissä kuvailtiin elämäntapojen muutosta muuttoliikkeen ja teollistumisen myötä ja sen vaikutuksia ihmisten arkeen. Uudempaa tutkimusta edustaa Lotta Junnilaisen Lähiökylä, Tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta (2019).

Junnilaisen mukaan tyypillistä on, että lähiöissä asuvista ihmisistä puhutaan ”vääränlaisina”, ja että heidän sosiaalinen elämänsä ja kulttuurinsa ovat ”vääränlaisia”. Miksi näin, voi aiheellisesti kysyä. Eikö segregaatio eli alueellinen eriytyminen synnytä keskiverrosta poikkeavia ihmisiä myös asuinalueille, missä keskitulo ja koulutustaso ovat korkeat. Ovatko he oikeanlaisia, normien mukaisia. Ovatko vain pääosin vuorataloissa asuvat matalan tulotason ihmiset jotenkin poikkeavia, vääränlaisia.

Kuten Junnilaisen teoksen lähiöt, Routala ja Hallakumpu, Gammelbacka on kasvanut nykyisenlaiseksi teollistumisen ja maan sisäisen muuttoliikkeen takia. Hallakumpuun tosin muutettiin myös kaupungin tiiviistä keskustasta ahtaista kerrostaloasunnoista.  Nesteen tuotantolaitosten rakentamisen myötä tarvittiin asuntoja, ja iso osa Gammelbackan kerrostaloista on alun perin asutettu Kilpilahdessa työssä käyvillä. Saman tyyppiset ongelmat kasautuivat aikoinaan niin Gammelbackaan kuin muihinkin nopeasti kasvaneisiin lähiöihin.

Eräs vanha porvoolainen kertoi, että Nesteen tulon alkuaikoina Gammelbackassa jollain oli aina viikonloppu, oli järjestyshäiriöitä, tapeltiin, nuorisoporukat ottivat yhteen. Kun erilaisesta kulttuuriympäristöstä muutettiin toiselle puolelle Suomea, juurettomuus ja yksinäisyyskin vaivasi. Tämä on ollut jo vuosikymmenet mennyttä aikaa, mutta tarinat ja mielikuvat elävät.

Tutkimuksen tekijä kertoo lehtihaastattelussa (HS 15.2.2019), että lähiöiden ongelmia yritetään ratkaista lisäämällä yhteisöllisyyttä, kun asukkaiden mielestä asuinalueet ovat yhteisöllisiä. Tunnistan hyvin gammelbackalaisen yhteisöllisyyden: naapuriavun, auttamisen oli kyse telkkarin virittämisestä tai kaupassa käymisestä, lääkäriin viemisestä, päivittäisestä naapurin voinnin tarkistamisesta. Alueen sisäisiin sosiaalisiin suhteisiin on vaikea ulkopuolelta vaikuttaa, kuten myös alueen kulttuuriin, millä tarkoitan elämisen tapaa kunkin arjessa. Lähiön asukkaat puolustavat usein asuinaluettaan, joskin myös saattavat haluta pois.

Jos kaupunki haluaa edistää lähiöidemme asukkainen hyvinvointia, niin julkisilla ja kaupallisilla palveluilla on suuri merkitys, samoin avoimilla tiloilla, joissa asukkaat voivat kokoontua, harrastaa ja toimia haluamallaan tavalla. Myös alueen siisteys, se että rakennuksista ja kulkuväylistä pidetään huolta, on merkitsevää. Gammelbackan puron kunnostus on hyvä esimerkki siitä, että aluetta arvostetaan ja siksi myös asukkaat pitävät siitä parempaa huolta.

Tampereen yliopiston professori Harri Melin toteaa Ylen jutussa 19.4.2019, ettei meillä ole ongelmalähiöitä, vaan lähiöiden sisällä on ongelmia. Arkijärjellä ajateltuna: ei Tiinan, Vesan, Tainan ja Matin (nimet keksittyjä) elämä yksilöinä parane segregaatiota vähentämällä eikä koko lähiön tulo- ja koulutustasoa parantamalla. Jos oman elämän hallinta on hakusessa, rahat eivät riitä tai terveys reistailee, tarvitaan muuta. Toki esimerkiksi kouluihin ja päiväkoteihin satsaamalla voidaan vaikuttaa ihmisten tuleviin elämänpolkuihin, ja tästä on mm. Peipon koulua kiiteltykin.

Lähiöitä ja sen asukkaita leimataan milloin minkäkin perusteella. Jo termi lähiö kuulostaa, no, sanotaan vaikka epämääräiseltä. Minusta Gammelbackaa onkin syytä kutsua kaupunginosaksi: kulttuurihistoriallisesti arvokas alue, kartanon maille rakennettu ja Porvoon maalaiskunnan sydämeksi suunniteltu. Rippeinä Alvar Aallon suunnitelmista vihreys, väljyys ja vaihteleva maisema, metsän läheisyys voimavarana, luonnon vuoksi viihtyisä. Ympäristö on säilyttämisen arvoinen ja ihmisillä on oikeus tasavertaiseen kohteluun kaupunkimme sisällä.

Julkaisu Uusimaan Sana on vapaa- osiossa syyskuussa 2024.

Kuvasssa: Gammelbackan asukkaiden ideoiman kukkaniityn paikka, mikä saa väistyä uuden koulurakennuksen tieltä.

Naiset ”miesten” töissä

HS kirjoittaa rakennusalalla toimivasta naisinsinööristä, joka on kohdannut syrjintään työssään. Etenkin vanhemmat miehet epäilevät naisen kykyjä ja olipa joku tokaissut, ettei ota vastaan käskyjä naiselta.

Tässä joitain omia kokemuksiani ajalta, jolloin toimin kaapelitv- yhtiössä asentajana, myöhemmin teknisessä neuvonnassa useita vuosia, sittemmin asiakaspalvelussa työnohjaajana, siis ns. miesten töissä ja hyvin paljon tekniikan parissa.        

·       vaihdoin antennipistorasiaa asunnossa. Talonmies ja isännöitsijä seurasivat silmä kovana. Et sinä osaa porata, sanoi isännöitsijä, kun piti tehdä uudet reiät seinään. Kun osasin, isännöitsijä pihalla poislähtöä tehdessä: tämä tyttö osasi mutta vaimoni ei ainakaan osaa!

·       eräässä asunnossa asukkaan puualan insinööri- poika oli tehnyt omia kytkentöjä
antennirasiaan (ns. kolmas johto). Asukas ei meinannut millään uskoa, että ko. alan poika on tehnyt virheen. Uskoi, kun tv alkoi näkyä hyvin korjauksen jälkeen. Syy epäilyyn oli sukupuoleni.

·       eräs asiakas kysyi painavia asentajan tavaroita asuntoon kantaessani, että tulitkos bussilla vai ratikalla, eihän naiset osaa ajaa autoa. Hiukan myöhemmin totesi, että ajaahan se tyttärenikin jossain suurkaupungissa, mutta en menisi naisen ajamaan autoon

·       puhelimessa useita kertoja haluttiin mies / asiantuntija / se joka osaa puhelimeen. Sanoin aina, että olen täällä sitä varten, ja jos en jotain osaa / tiedä, ohjaan eteenpäin. Kerran eräs mies ei uskonut kertomaani (liittyi magneettikentän aiheuttamaan konvergenssihäiriöön tv:n kuvaruudussa). Soitti yleisradion tekniikkaan, joka siihen aikaan oli valvontaroolissa. Tuttu teknikko kysyi soittajalta, että kuka sinulle kertoi asiasta. Kun kuuli, että minä, niin oli todennut, että kyllä se tyttö tietää. Oltiin toki ko ongelmasta puhuttu YLEn tarkastajien kanssa ennen kuin ongelma selvisi.

·       joskus vängättiin puhelimessa lisäpistorasioiden asennuksista, antennijohtojen laadusta tms. Kun sanoin taikasanan impedanssisovitus, niin loppui vääntö.

·       huvittavin tapaus oli varmaankin eräs herra, joka halusi yhtiöltä asiaa, mitä ei voitu toteuttaa. Sanoi, että jos suljen puhelimen ja en tee kuten hän haluaa, saan potkut, koska hän on Erkon (eli pääomistajan)  entinen koulukaveri. Kohteliaasti sanoin, että olemme keskustelleet asian loppuun, suljen puhelimen, kiitos ja kuulemiin. Kyse oli S- alueen välittämisestä taloverkossa, mikä ei vastannut vaatimuksia. 

·       puhelimessa onnistuimme korjaamaan monta asiakkaan pulmaa. Esim: asiakas: olette kadottaneet äänen televisiostani. Minä: onko teillä maksutv- laite? A: kyllä. M: Ottakaa se käteenne, siinä on oikeassa reunassa vihreä nappi, painakaa sitä. A: no nyt ääni alkoi kuulua, mitä te teitte siellä.

·       Puhelimessa saimme korjattua myös näitä: asiakas soittaa, usein vihaisena, kun tv ei näy. Minä: onko teillä siivottu äskettäin? A: kyllä, miten niin. M: tarkistakaa, onko antennijohto seinässä / antennirasiassa ja televisiossa kiinni.
A: kiitos. Näin säästyi asiakkaan rahaa, kun ei lähetetty asentaa. 

·       Puhelimessa edelleen. TV- kuva on kadonnut.
Minä: toimiiko teillä kuitenkin sähköt asunnossa?
A mistä minä sen tiedän, te kuvan kadotitte.
M: katsokaa vaikkapa, palaako jääkaapissa
valo. A: ei pala. – mitäs siihen sanomaan. Avuttomuus
tai uusavuttomuus, sitä oli jo -80- ja 90- luvuilla.

      Aikoinaan suoritin yhteisantenniasentajan tutkinnon,
sillä kertaa kurssini ainoana naisena. Miesvaltainen
ala muutoinkin.
Aikamoinen tietomäärä ehti karttuakin reilussa
20 vuodessa.
Toki digitalisaatio on muuttanut tekniikkaa, mutta tietyt perusasiat säilyvät. Työpaikka oli mahtava siinä mielessä, että sain seurata tiedonvälityksen teknistä kehittymistä yhden edelläkävijäyrityksen sisältä. Pohjana minulla oli 3- vuotinen radio- ja tv- asentajan koulutus 1970- luvulta., mikä helpotti huomattavasti. 

Kiitokset niille esimiehille ja työkavereille, jotka olivat reiluja ja kohtelivat kuten muitakin työntekijöitä. 

       Loppuaika kuluikin ammattiliitossa työehtosopimusasioissa enimmäkseen. Siinä sivussa valmistuin kasvatustieteen maisteriksi, ja sain hyödynnettyä opintojani erilaisissa koulutusasioissa työsuhteen aikana.

Ihan ilman syrjinnän tapaista tilannetta ei uudessakaan työssä selvinnyt. Olimme kahden työkaverin kanssa työpaikkakäynnillä Tampereella. Demarin toimittaja tuli jututtamaan, otti valokuvan, mutta sanoi, ettei halua minua kuvaan. Eikö tajunnut, että tehdään täsmälleen samaa työtä miespuolisten kavereiden kanssa, vai halusiko muuten sain kuvata miehiä. Jäi arvoitukseksi. Epäilen, että stereotyyppisesti kuvitteli minut sihteeriksi ja miespuoliset kollegat alan asiantuntijoiksi.

Edelfeltinranta vai eliitin ranta

Vuonna 2022 otin kantaa tulevaan kaavoitukseen ns. Edelfeltinrannan eli entisen ÖNY:n  (Östra Nylands yrkesinstitut) alueella Porvoossa. Kannanotto julkaistiin Uusimaan sana on vapaa- palstalla.

Porvoo tavoittelee Edelfeltinrannan alueen osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa alueen merenranta-alueiden tulemista kaikkien kaupunkilaisten käyttöön, venesatama-alueen kehittämistä, hiilineutraalia, ilmastoviisasta, merellistä ja viihtyisää asuinaluetta noin 300 asukkaalle. Etätyön vaatimukset otetaan erityisesti huomioon. Projektiin on saatu rahoitusta ympäristöministeriöltä.

Osa alueesta on ollut Haikon kartanon työntekijöidenkin asuttamia tiluksia. Osa kaavoituskohteesta on puretun ammattikoulun aluetta, ja siellä on kaavoituksen tausta-aineiston mukaan ollut asutusta pitkään. Alue sopisikin paitsi tavoitelluksi etätyöympäristöksi, historiansa perusteella pienimuotoisen yritystoiminnan alueeksi.

Olen kirjoittajien kanssa samaa mieltä: alue on mahtava ja sopii hyvin asumiseen, etätyöhön, tavoiteltuun ilmastoviisaaseen rakentamiseen. Mutta kirjoittajien maalailusta tulevan alueen suhteen saa sen vaikutelman, että alueesta halutaan jonkinlainen Porvoon Westend, kultarannikko, jonne ei ihan kaikille voi olla pääsyä. Kyseessä on kuitenkin kohde, mikä on kuntalaisten omaisuutta, yhteisin verovaroin ministeriön tukemaakin, siksi kaikkien kaupunkia.

Kaavoituksen lähtökohtana pitää olla, miten ranta saadaan yleiseen virkistyskäyttöön. Nyt on jo yhtenäinen reitti keskustasta Emäsaloon, mutta aidosti pitää pohtia, miten ranta-alueen käyttö on asukkaille aidosti mahdollista. Haikkoo,
Hamari ja Tolkkinen Hermanninsaari mukaan lukien ovat Porvoon pitäjän vanhoja merellisiä kyläyhteisöjä, joiden rannat ovat olleet kaikkien saavutettavissa. Tätä historiaa on hyvä kunnioittaa.

En halua nähdä kotikaupungissani segregaation lisääntymistä. Alueelle sopii mainiosti myös vuokra-asuminen, osaomistusasuminen, asumisoikeusasuminen.

Myös kerrostaloja voi alueella olla, kunhan ne istuvat maisemaan eivätkä muodosta maamerkkejä vanhassa kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa ympäristössä.

On hyvä muistaa, että osa ihmisistä haluaa asua vaivattomasti kerrostalossa. Tiiviimpi rakentaminen myös säästää maa-alaa viherrakentamiseen ja vanhojen puukujien säilyttämiseen, minkä oiisin kyseiselle alueella saavan erityistä huomiota.

 Hyvät lukijat

eläkeläisen elämä on ollut niin kiireistä, etten ole ehtinyt kirjoittaa juuri mitään. Olkoon -ilman uuden vuoden lupauksia- tahti jatkossa toinen. Helpotukseksi monenmoiseen vastuunkantoon järjestöelämässä jättäydyin pois Porvoon sd- kunnallisjärjestön hallituksesta.

Vaaleista

Mistä tietää, että vaalit lähestyvät, vaikkei olisi selvillä kalenterista? Vastaan samoin tein. Etenkin demarien ja muiden eri mieltä olevien tai omaa kantaa esittävien postauksiin alkaa facebookissa ilmaantua niin sanottuja nauruhymiöitä. Niitä käyttävät lähinnä erään puolueen kannattajat. Olen useammankin naurunaaman lisääjän profiilia tutkinut, ja lähes poikkeuksetta jäljet johtavat ps- tehtaalle. Osa profiileista on selkeästi joko feikkiprofiileita tai tehty muuten vain viestin välittämiseksi - nauruhymiöviestin. Yhden profiilin estin, yhden ilmiannoin facebookille. 

Täytyy kuitenkin sanoa, että ehdottomasti oman päämääränsä kannalta parhaiten rakennettu sisäinen viestintäketju aatteen kannattajilla. Olen pannut merkille, enkä ainoana, että todella nopeasti sana kiirii ja kokonainen lauma hymiön jakajia syöksyy postauksen kimppuun: ehkä sanat loppuvat, ehkä ei osata omaa ehdokasta kehua, ehkä argumentaatiotaitoa ei ole, ehkä haluavat olla ilkeitä. 

Hymyillen ja iloiten siitä, että #Jutta2024.fi - kampanja elää, presidentin vaalit lähestyvät ja meillä on hyvä, kansainvälistä kokemusta hankkinut ehdokas.

#PorvoonMirkku2024

 

Politiikka on ok, siis kivaa

Pitkästä aikaa kirjoitan tänne blogiini jotain. Eduskuntavaalityö, Hamarin työväentalon remontti ja monet muut asiat veivät aikaani, joten omalle kirjoittamiselle ei oikein jäänyt tilaisuutta.

Viime päivinä olemme lehdistä saaneet lukea ikävistä ulostuloista liittyen hyvinvointialueemme demariryhmän toimintaan. En missään nimessä voi hyväksyä toverien mustamaalausta ja oman pahan olon oksentamista toisten niskaan. Asiat pitää pystyä sopimaan puhumalla. Olen itse neuvottelun ammattilainen - saanut koulutusta siihen ja käytännön kokemusta reilun 20 vuoden ammattiliittouran aikana. Puhumalla on aina selvitty, vaikka asiat ovat olleet vaikeitakin.
Olen saanut myös työyhteisösovittelijan koulutuksen, joten uskallan sanoa, että kannattaa kuunnella ja puhua, mutta vanhoihin asioihin ei pidä jumittua.

Tänään on kuitenkin hyvä fiilis. Uudenmaan sosialidemokraattinen piiri piti tänään 29.4. piirikokouksensa Karjalohjalla. Olin piirihallituksen edustajana paikalla, ja pidin lyhyen puheenvuoronkin.

Iloitsen vielä yön saapuessa hyvästä tunnelmasta, iloisista ihmisistä, kivoista keskusteluista ja lämpimistä tapaamisista monen tutun toverin kanssa. Kokoustauoilla ehdittiin sopia demarien ympäristöliikkeen tulevaisuudesta (ainakin alustavasti) ja makkaranpaistoretkestä upeiden naisten kanssa. Matkaseura oli hyvää, ja ajomatkan aikana ehdittiin parantaa maailmaa sopivasti väitellen, mutta hyvissä tunnelmissa. Kiitos Leena, Tuula ja Tuomas.

Iloitsen myös siitä, että sain Itä- Uusmaalaisilta tovereilta luottamuksen edustaa yhteisöämme puoluekokouksessa Jyväskylässä syyskuussa. Meitä porvoolaisia lähtee matkaan kuusi (ks oheinen kuva, kiitos Siru siitä) ja upeat demarit Arja Isotalo Loviisasta ja Harri Virtanen Pornaisista. FSD:llä eli ruotsinkielisellä piirillä on omat edustajansa. Heidän nimensä saan tietää myöhemmin.

Tämän päivä kokouksen perusteella: politiikka on kivaa, meillä on mukavaa ja olet tervetullut joukkomme.