Naiset ”miesten” töissä

HS kirjoittaa rakennusalalla toimivasta naisinsinööristä, joka on kohdannut syrjintään työssään. Etenkin vanhemmat miehet epäilevät naisen kykyjä ja olipa joku tokaissut, ettei ota vastaan käskyjä naiselta.

Tässä joitain omia kokemuksiani ajalta, jolloin toimin kaapelitv- yhtiössä asentajana, myöhemmin teknisessä neuvonnassa useita vuosia, sittemmin asiakaspalvelussa työnohjaajana, siis ns. miesten töissä ja hyvin paljon tekniikan parissa.        

·       vaihdoin antennipistorasiaa asunnossa. Talonmies ja isännöitsijä seurasivat silmä kovana. Et sinä osaa porata, sanoi isännöitsijä, kun piti tehdä uudet reiät seinään. Kun osasin, isännöitsijä pihalla poislähtöä tehdessä: tämä tyttö osasi mutta vaimoni ei ainakaan osaa!

·       eräässä asunnossa asukkaan puualan insinööri- poika oli tehnyt omia kytkentöjä
antennirasiaan (ns. kolmas johto). Asukas ei meinannut millään uskoa, että ko. alan poika on tehnyt virheen. Uskoi, kun tv alkoi näkyä hyvin korjauksen jälkeen. Syy epäilyyn oli sukupuoleni.

·       eräs asiakas kysyi painavia asentajan tavaroita asuntoon kantaessani, että tulitkos bussilla vai ratikalla, eihän naiset osaa ajaa autoa. Hiukan myöhemmin totesi, että ajaahan se tyttärenikin jossain suurkaupungissa, mutta en menisi naisen ajamaan autoon

·       puhelimessa useita kertoja haluttiin mies / asiantuntija / se joka osaa puhelimeen. Sanoin aina, että olen täällä sitä varten, ja jos en jotain osaa / tiedä, ohjaan eteenpäin. Kerran eräs mies ei uskonut kertomaani (liittyi magneettikentän aiheuttamaan konvergenssihäiriöön tv:n kuvaruudussa). Soitti yleisradion tekniikkaan, joka siihen aikaan oli valvontaroolissa. Tuttu teknikko kysyi soittajalta, että kuka sinulle kertoi asiasta. Kun kuuli, että minä, niin oli todennut, että kyllä se tyttö tietää. Oltiin toki ko ongelmasta puhuttu YLEn tarkastajien kanssa ennen kuin ongelma selvisi.

·       joskus vängättiin puhelimessa lisäpistorasioiden asennuksista, antennijohtojen laadusta tms. Kun sanoin taikasanan impedanssisovitus, niin loppui vääntö.

·       huvittavin tapaus oli varmaankin eräs herra, joka halusi yhtiöltä asiaa, mitä ei voitu toteuttaa. Sanoi, että jos suljen puhelimen ja en tee kuten hän haluaa, saan potkut, koska hän on Erkon (eli pääomistajan)  entinen koulukaveri. Kohteliaasti sanoin, että olemme keskustelleet asian loppuun, suljen puhelimen, kiitos ja kuulemiin. Kyse oli S- alueen välittämisestä taloverkossa, mikä ei vastannut vaatimuksia. 

·       puhelimessa onnistuimme korjaamaan monta asiakkaan pulmaa. Esim: asiakas: olette kadottaneet äänen televisiostani. Minä: onko teillä maksutv- laite? A: kyllä. M: Ottakaa se käteenne, siinä on oikeassa reunassa vihreä nappi, painakaa sitä. A: no nyt ääni alkoi kuulua, mitä te teitte siellä.

·       Puhelimessa saimme korjattua myös näitä: asiakas soittaa, usein vihaisena, kun tv ei näy. Minä: onko teillä siivottu äskettäin? A: kyllä, miten niin. M: tarkistakaa, onko antennijohto seinässä / antennirasiassa ja televisiossa kiinni.
A: kiitos. Näin säästyi asiakkaan rahaa, kun ei lähetetty asentaa. 

·       Puhelimessa edelleen. TV- kuva on kadonnut.
Minä: toimiiko teillä kuitenkin sähköt asunnossa?
A mistä minä sen tiedän, te kuvan kadotitte.
M: katsokaa vaikkapa, palaako jääkaapissa
valo. A: ei pala. – mitäs siihen sanomaan. Avuttomuus
tai uusavuttomuus, sitä oli jo -80- ja 90- luvuilla.

      Aikoinaan suoritin yhteisantenniasentajan tutkinnon,
sillä kertaa kurssini ainoana naisena. Miesvaltainen
ala muutoinkin.
Aikamoinen tietomäärä ehti karttuakin reilussa
20 vuodessa.
Toki digitalisaatio on muuttanut tekniikkaa, mutta tietyt perusasiat säilyvät. Työpaikka oli mahtava siinä mielessä, että sain seurata tiedonvälityksen teknistä kehittymistä yhden edelläkävijäyrityksen sisältä. Pohjana minulla oli 3- vuotinen radio- ja tv- asentajan koulutus 1970- luvulta., mikä helpotti huomattavasti. 

Kiitokset niille esimiehille ja työkavereille, jotka olivat reiluja ja kohtelivat kuten muitakin työntekijöitä. 

       Loppuaika kuluikin ammattiliitossa työehtosopimusasioissa enimmäkseen. Siinä sivussa valmistuin kasvatustieteen maisteriksi, ja sain hyödynnettyä opintojani erilaisissa koulutusasioissa työsuhteen aikana.

Ihan ilman syrjinnän tapaista tilannetta ei uudessakaan työssä selvinnyt. Olimme kahden työkaverin kanssa työpaikkakäynnillä Tampereella. Demarin toimittaja tuli jututtamaan, otti valokuvan, mutta sanoi, ettei halua minua kuvaan. Eikö tajunnut, että tehdään täsmälleen samaa työtä miespuolisten kavereiden kanssa, vai halusiko muuten sain kuvata miehiä. Jäi arvoitukseksi. Epäilen, että stereotyyppisesti kuvitteli minut sihteeriksi ja miespuoliset kollegat alan asiantuntijoiksi.