Porvoossa on keskusteltu koulukiusaamisesta tänä syksynä. Itse kukin esittää ratkaisua ongelmaan, mikä on toisaalta helppo, toisaalta ei. Yhtä ratkaisua ei kuitenkaan ole, tilanteet ovat erilaisia, lapset ja nuoret samoin ja läsnä olevien aikuisten kyvyt ja osaaminen eri tasolla. Mutta aina voi oppia hallitsemaan tilanteita.
Minä haluan viestiä sitä, että väkivaltaiseen käytökseen ja kiusaamiseen pitää puuttua jo varhaiskasvatuksessa.
Kirjoitin Uusimaa- lehdessä julkaistun kirjoituksen aiheesta.
Olen joskus kuullut tuon lausahduksen, ”Koulu pilasi mun elämän”, nuoren henkilön suusta. Monivuotinen kiusaaminen, lievä väkivaltakin, mitätöinti, ivaaminen jättivät jälkensä. Vasta muutaman vuoden terapian jälkeen alkoi koulusta löytyä hyvääkin sanottavaa.
Jotkut ottavat kiusaamisen ja ivaamisen eri tavalla kuin
toiset. Tunnen nuorukaisen, jonka nyrkki heilahti siinä vaiheessa, kun
ärsytyskynnys ylittyi. Mutta ivailu loppui siihen. Tunnen toisen, joka suri
itsekseen, itki, koteloi surunsa ja kärsi. Kiusattuja molemmat. Ratkaisivat
vain eri tavalla tilanteen.
Joskus luokan häirikkö on juuri se, jota sosiaalisesti
lahjakkaammat kiusaa, ja kiusattu reagoi häiriköimällä. Koulusta lintsaaminen
ei aina johdu kodista, missä ei välitetä. Tiedän tapauksia, missä on tehty
lintsaamisen takia lastensuojeluilmoitus, vaikka syy on koulussa. Koulussa ja
opettajissa, jotka eivät usko, että joka ikinen päivä, joka ikinen välitunti,
luokan kingi tönäisee oppitunnin jälkeen heikomman toverinsa päin naulakkoa.
Lapsia ja nuoria pitää kuulla ja kuunnella. Pitää ottaa
tarinat aidosti tosissaan, ilman ennakkoasenteita, ilman valmista näkemystä.
Pitää selvittää mistä on kyse, heti, samana päivänä, ei viikon tai kuukauden
päästä.
Mirja Suhonen, Porvoo
Työyhteisösovittelun erityisosaaja
