“Cogito, ergo sum". (René Descartes). Porvoolaisen Mirja Suhosen ajatuksia politiikasta, ihmisyydestä, luonnosta, runoudesta(kin).
maanantai 12. heinäkuuta 2021
sunnuntai 11. heinäkuuta 2021
Politiikassa tarvitaan kaiken ikäisiä
Kuntavaalit ovat takanapäin. Porvoossa poliittiset ryhmät ovat sopineet paikkajaosta pitkälti vaalimatematiikka käyttäen, ja puolueetkin ovat jo nimenneet ehdokkaitaan eri luottamushenkilöpaikkoihin.
Porvoon valtuustoon tuli valituksi useitakin nuoria ehdokkaita, demareistakin yksi kaksikymppinen. Nuorin ehdokkaistamme ei yltänyt valtuustopaikkaan, mutta hän kuitenkin sai luottamushenkilöpaikan toiveensa mukaisesti.
Jatkuvuuden kannalta on hyvä, että nuoria on mukana: muutenhan puolue ja sen osastot lakkaisivat olemasta ajan myötä. On kuitenkin hyvä, että jokainen ikäluokka on edustettuna. Kokemusta tarvitaan päättäjien pöydissä. On oltava tietoa päätettävistä asioista, päätöksen teon prosesseista, on osattava laaja-alaisesti arvioida päätösten vaikutukset. Tarvitaan taitoja, mitkä kehittyvät kokemuksen myötä.
Kirjoitin tiedotteen Porvoon Demarien luottamushenkilöiden valinnoista. Olkoon se tässä kirjoituksessa muistuttamassa, millä mielellä lähdimme liikkeelle vaalien 2021 jälkeen. Kävimme some- vaalit, ja se näkyy tuloksessa. Mutta se ei poista sitä, että jokainen ehdokas oli yhtä tärkeä.
(julkaisu osin UM)
- jatkuvuuden vuoksi ja erilaisten näkökulmien tuomiseksi
poliittiseen keskusteluun tarvitaan erityisesti nuoria mukaan. Heillä on
tuoreimmat käsitykset ja kokemukset koulumaailmasta, ja myös hyviä
kehittämisehdotuksia, toteaa kunnallisjärjestön puheenjohtaja Mirja Suhonen
tyytyväisenä nuorimpien ehdokkaiden paikkavalinnoista.
- keskeisille lautakuntapaikoille olemme saaneet osaavia ja
laajakatseisia luottamushenkilöitä. Kaupunkikehityslautakunnassa jatkaa konkari
Riitta Ahola seuranaan uusi valtuutettu Mika Laurila. Sivistyslautakunnassa
Marianne Korpi edustaa jatkuvuutta ja vankkaa osaamista valtuustouraa
aloittelevan Vilhelmiina Eskolan rinnalla.
Sosiaali- ja terveyslautakuntaan esitetään monipuolisia osaajia Jan Nyströmiä
ja puheenjohtajaksi Jenna Perokorpea, molemmat uusia kuntapäättäjiä. Rakennus-
ja ympäristölautakuntaan on ehdolla nykyinen lautakunnan jäsen Petri Pasanen ja
aiemmin lautakunnassa ollut Mirja Suhonen, jota esitetään liikelaitos
Kuninkaantien työterveyden johtokunnan puheenjohtajaksi. Ruotsikieliseen
koulutusjaostoon on ehdolla Tolkkisten vanhempainyhdistyksen toiminnasta ja
nuorten urheiluharrastuksista tuttu Ulrika Korpinen.
Liikelaiton tilapalveluiden johtokuntaa luotsaamaan
esitetään Marko Piiraista ja Careerian hallituksen puheenjohtajaksi Mikko
Valtosta. Uudenmaanliiton maakuntavaltuustoon esitetään Anette Karlssonia ja
varalle Sami Ryynästä.
Kaupunginvaltuusto kokoontuu näiltä näkymin 18.8.2021
päättämään virallisesti Porvoon
luottamushenkilöpaikoista.
lauantai 12. kesäkuuta 2021
Äänestämällä voit vaikuttaa
Itselleni äänestäminen on tärkeää. Niin tärkeää, että äänestän varmuuden vuoksi ennakkoon siltä varalta, että sairastun tai vaikka liukastun kadulla varsinaisena vaalipäivänä, ja en pääse vaalipaikalle.
Vaikuttaa voi monella tavalla: erilaisten yhdistysten kautta, kirjoittamalla lehtiin, somettamalla. Demokratiamme kulmakivi on suora vaikuttaminen ja edustuksellinen demokratia. Äänestämme edustajamme kunnanvaltuustoihin ja eduskuntaan. Vaalien jälkeen voimme pitää yhteyttä joko ehdokkaaseen, jota tuimme tai jota äänestimme vaaleissa. Voimme olla yhteydessä myös ehdokkaan taustajoukkoihin, kuten poliittiseen yhdistykseen. Ja voimme olla yhteydessä myös muiden puolueiden päättäjiin ja näin pitää poliittista keskustelua yllä ja vaikuttaa.
Osallisuus, sen edistäminen on nykyisen kuntalain mukaan kunnan tehtävä. Työpajat, yleisötilaisuudet, kyselyt ovat osa osallisuutta. Myös yhdistykseen kuuluminen ja niiden järjestämiin tilaisuuksiin osallistuminen. Myös osallistava budjetointi on osa vaikutustyötä, missä esimerkiksi kaupunginosittain tai kylittäin voidaan päättää kehittämiskohteista tai hankinnoista.
Eniten huolissani olen niiden äänen kuulumisesta, jotka eivät pääse tilaisuuksiin, eivät someta. eivät hallitse nettiä. Päättäjillä pitää olla herkkyyttä ottaa huomioon myös näiden hiljaisten ihmisten tarpeet ja toiveet. Ihmisten tarpeiden ymmärtämisessä ja kuulemissa punnitaan päättäjän moraali.
Sunnuntai on Sinun päiväsi vaikuttaa. Älä jätä sitä mahdollisuutta väliin.
lauantai 5. kesäkuuta 2021
Oppivelvollisuuden nosto 18 vuoden ikään saakka
Maailma muuttuu, vaikka usko meinaa välillä hiipua. Tein vuonna 2008 kuntalaisaloitteen kymppiluokan perustasmisesta Porvooseen.
On hienoa huomata, että oikeiden asioiden parissa olen toiminut. Surullista on se, että ei olla pantu toimeksi asioissa, missä on parantamisen varaa.
Alla kirjoitukseni aiheesta vuodelta 2008
Aloite kymppiluokasta tyrmättiin: kuinka moni lilluu välimaastossa?
Tein aloitteen kymppiluokan perustamisesta suomenkieliseen koulutoimeen. Hämmästyksekseni aloite tyrmättiin.
Koulutoimenjohtaja Mauno Väänäsen sanoman mukaan tarvetta kymppiluokalle ei ole, ja hän viittaa Amistossa olevaan Amiysi- toimintaan ja ammatilliseen koulutukseen valmentavaan pienryhmään Amistossa.
Tein aloitteeni tietoisena näistä toimista, mitä sinänsä ovat hyvänsuuntaisia. Mutta väliin putoaa edelleen joukko nuoria, joille uranvalinta, ylipäätään koulutukseen hakeutuminen ei ole itsestäänselvyys. He eivät ole kypsiä Amiysin toimintaan, se tulee heille liian aikaisin ja ei ole lainkaan selvää, että he olisivat kiinnostuneita Amistostakaan. Joukkoon kuulunee erilaisia nuoria, erityistä tukea tarvitsevia, myös hyvin lahjakkaita väliiinputoajia.
Suomenkielisessä koulutustoimessa ei ole edes laskettu, kuinka monta lasta tai nuorta lilluu välimaastossa peruskoulun jälkeisessä ajassa. Suomalaista hyvinvointia? Ruotsinkielisellä puolella asia on ymmärretty, ja siellä toimii kymppiluokkka ruotsinkielisen kansanopiston yhteydessä, samoin ysiluokkaa käyville on käynnistynyt JOPO- hanke (Joustava perusopetus), mihin suomenkielisellä puolella ei kuulemani mukaan löytynyt 50 000 euron rahoitusta. Liekö totta? Ihailen ruotsalaista huolenpitokultuuria, ja häpeän suomenkielisten välinpitämättömyyttä.
Lähin kymppiluokka lienee Järvenpäässä, ja minusta sinne ei voida 15 - 16- vuotista laittaa yksikseen opiskelemaan, eivätkä eniten tukea tarvitsevat missään nimessä kuulu kodin ulkopuolelle kovinkaan kauaksi, ja tokkopa heitä sinne saisikaan, ainakaan kaikkia.
Olisin laittanut tämän viestin sivistyslautakunnan ja suomenkileisen koultusjaoston kaikille jäsenille, mutta sähköpostisoitteita ei ollut netissä, miksiköhän? Ei ainakaan helpotu kuntalaisten yhteydenotot näin teitotekniikan aikakaudella.
Hyvät lautakunnan jäsenet käyttäkää otto-oikeutta ja laittakaa asia kuntoon ennen budjetin lukkoon lyömistä.
Kirjoitus julkaistiin Uusimaan Sana on vapaa- palstalle 17.10.2008.
torstai 27. toukokuuta 2021
Kuntavaalit 2021 - äänestä, vaikuta
Eletään kuntavaalityön kuuminta aikaa. Ennakkoäänestysaika päättyy 8.6.2021 ja varsinainen vaalipäivä on 13.6.2021.
Kuntien kannalta eletään suuren murroksen aikakautta, mikäli sote- uudistus toteutuu hallituksen suunnitelmien mukaisena. Kuntapäättäjiltä vaaditaan erityistä viisautta ja ymmärrystä toimita hyvin tilanteessa, missä kunnan menoista leikataan vähemmän kuin tuloista.
Porvoon on kuitenkin kehityttävä, jotta pystyään hoitamaan jäljelle jäävät velvoitteet kunnialla. Sen lisäksi on kyettävä korjaamaan korona- pandemian aikaiset vauriot etenkin lapsille ja nuorille. Myös moni ikäihminen on kärsinyt yksinäisyydestä ja mahdollisesta toimintakyky on huonontunut, kun ei ole voinut osallistua ja harrastaa yli vuoteen.
Luonto on yksi elementti, mikä auttaa ja parantaa: luonnossa liikkuminen vaikuttaa terveyteen positiivisesti. Metsät ja kasvillisuus ovat hiilinieluja, joten meidän pitää ymmärtää niiden vaikutus hiilen sitomisessa. Luonto rentouttaa.
Pidä huolta luonnosta, luonto pitää huoltaa sinusta.
keskiviikko 5. toukokuuta 2021
Korona- exit Porvooseen(kin)
Kesäkuinen sunnuntai on tänä vuonna poikkeuksellisesti vaalipäivä. Yleensä olemme valinneet kuntapäättäjät lokakuussa tai keväällä, kesä on pyhitetty lomailuun, on vähennetty virallisia tekemisiä ja ehkä hoidettu kotia, oltu lasten ja perheen seurassa.
Minäkin olen kuntavaaleissa ehdokkaana. Nykyinen kotikunta
on kolmas paikkakunta, missä osallistun kuntapolitiikkaan olemalla ehdokkaana. Politiikka
on minun tapani olla osallinen, olla pitämässä huolta luonnosta ja ihmisistä.
Muistan mietteitäni, kun muutin Porvooseen 1995. Halusin
mukaan sekä järjestötoimintaan että politiikkaan juurtuakseni ja voidakseni
vaikuttaa kuntamme asioihin: ympäristöön, kouluteiden turvallisuuteen, opetuksen
laatuun kouluissa ja terveyspalveluihin. Tulinkin valituksi Peipon koulun
johtokuntaan 1996 vaalien jälkeen. Työsarkaa riitti: pidimme huolta siitä, että
saimme määräaikaisia opettajien virkoja vakinaisiksi, saimme erityisopetusta
lisää, taistelimme koulun kunnon puolesta ja vaadimme piha-alueelle tasaisen hiekan
ja asfaltin lisäksi edes koripallotelineitä, jotta lapsilla olisi puuhaa
välitunneilla ja koulun alku odotellessa.
Pikkuhiljaa lasten ja nuorten tarpeita on otettu enemmän
huomioon, ei suinkaan vielä kaikkialla. Lasteni lähikoulun piha on
viihtyisämmän oloinen kuin 1990- luvulla. Kiitokset siitä.
Nyt vuonna 2021 olen huolissani oikeastaan samoista asioista
kuin Porvooseen muuttaessani. Silloin elettiin laman jälkeistä aikaa, tai
oikeastaan lamaa. Lapsiperheiltä oli leikattu etuuksia, oli työttömyyttä, konkursseja,
pettyneitä yrittäjiä, joilla oli vaikeuksia. Laman lapset on oikeastaan käsite:
niin paljon aihetta on tutkittu. Mutta ollaanko otettu opiksi?
Porvooseen(kin) tarvitaan korona-exit, eli suunnitelma,
millä korjataan vuoden 2020 keväällä alkaneen korona -pandemian seurauksia. Eniten
olen huolissani nuorista. Osa koululaisista ja opiskelijoista ovat vaarassa
pudota opinnoista, jäädä kauas opintotavoitteista, elämänpolku ei täytä
odotuksia ja se voi aiheuttaa masennusta. Mutta nämä ovat asioita, joita voidaan
korjata. Jos poliittista tahtoa on, me voimme tehdä korona -exitimme ja
onnistua siinä - yhdessä.
sunnuntai 11. huhtikuuta 2021
Korona-exit rakenteille
Olen ollut aikoinaan huolissani laman lapsista, joita kasvoi 1990- luvun alun talouskriisin ja sitä seuranneiden hyvinvointipalveluista leikkaamisen tuloksena.
Seuraava kolaus maallemme oli 2008 alkanut finanssikriisi, mikä ei kaikilta toimialoilta mennyt koskaan ohitse. Ei mennyt edellisenkään vuosikymmenen lama.
Luovaa leikkiä - perinteinen maja Gammelbackan metsässä |
Lähiö, kylä vai lähiökylä
Monella meistä on omanlainen käsityksensä porvoolaisista lähiöistä, kuten Gammelbackasta, Huhtisista, Kevätkummusta. Käsitys voi olla hyvink...
-
HS kirjoittaa rakennusalalla toimivasta naisinsinööristä, joka on kohdannut syrjintään työssään. Etenkin vanhemmat miehet epäilevät naisen k...
-
Monella meistä on omanlainen käsityksensä porvoolaisista lähiöistä, kuten Gammelbackasta, Huhtisista, Kevätkummusta. Käsitys voi olla hyvink...
-
Vuonna 2022 otin kantaa tulevaan kaavoitukseen ns. Edelfeltinrannan eli entisen ÖNY:n (Östra Nylands yrkesinstitut) alueella Porvoossa. Kan...