sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Politiikassa tarvitaan kaiken ikäisiä

Kuntavaalit ovat takanapäin. Porvoossa poliittiset ryhmät ovat sopineet paikkajaosta pitkälti vaalimatematiikka käyttäen, ja puolueetkin ovat jo nimenneet ehdokkaitaan eri luottamushenkilöpaikkoihin.

Porvoon valtuustoon tuli valituksi useitakin nuoria ehdokkaita, demareistakin yksi kaksikymppinen. Nuorin ehdokkaistamme ei yltänyt valtuustopaikkaan, mutta hän kuitenkin sai luottamushenkilöpaikan toiveensa mukaisesti.

Jatkuvuuden kannalta on hyvä, että nuoria on mukana: muutenhan puolue ja sen osastot lakkaisivat olemasta ajan myötä. On kuitenkin hyvä, että jokainen ikäluokka on edustettuna. Kokemusta tarvitaan päättäjien pöydissä. On oltava tietoa päätettävistä asioista, päätöksen teon prosesseista, on osattava laaja-alaisesti arvioida päätösten vaikutukset. Tarvitaan taitoja, mitkä kehittyvät kokemuksen myötä.

Kirjoitin tiedotteen Porvoon Demarien luottamushenkilöiden valinnoista. Olkoon se tässä kirjoituksessa muistuttamassa, millä mielellä lähdimme liikkeelle vaalien 2021 jälkeen. Kävimme some- vaalit, ja se näkyy tuloksessa. Mutta se ei poista sitä, että jokainen ehdokas oli yhtä tärkeä.

Kuvassa valtuutetut Sami Ryynänen, Mikko Valtonen, Jenna Perokorpi ja tuleva suomenkielisen koulutusjaoston  jäsen Siru Nykänen.
Porvoon Demarit kannustavat nuoria mukaan politiikkaan
(julkaisu osin UM)

 Porvoon demarien nuorimmat kuntavaaliehdokkaat ovat mukana politiikan arjessa tulevalla valtuustokaudella. Valtuustopaikan saavuttanutta Vilhelmiina Eskolaa esitetään sivistyslautakunnan varsinaiseksi jäseneksi. Porukan kuopusta, juuri ylioppilaaksi kirjoittanutta Siru Nykästä esitetään suomenkielisen koulutusjaoston jäseneksi hänen oman toiveensa mukaisesti. Mentorina toimii nykyinen jäsen Juha Jokinen jaoston toisena jäsenenä ja varapuheenjohtajana.

- jatkuvuuden vuoksi ja erilaisten näkökulmien tuomiseksi poliittiseen keskusteluun tarvitaan erityisesti nuoria mukaan. Heillä on tuoreimmat käsitykset ja kokemukset koulumaailmasta, ja myös hyviä kehittämisehdotuksia, toteaa kunnallisjärjestön puheenjohtaja Mirja Suhonen tyytyväisenä nuorimpien ehdokkaiden paikkavalinnoista.

- keskeisille lautakuntapaikoille olemme saaneet osaavia ja laajakatseisia luottamushenkilöitä. Kaupunkikehityslautakunnassa jatkaa konkari Riitta Ahola seuranaan uusi valtuutettu Mika Laurila. Sivistyslautakunnassa Marianne Korpi edustaa jatkuvuutta ja vankkaa osaamista valtuustouraa aloittelevan Vilhelmiina Eskolan rinnalla.

Sosiaali- ja terveyslautakuntaan esitetään monipuolisia osaajia Jan Nyströmiä ja puheenjohtajaksi Jenna Perokorpea, molemmat uusia kuntapäättäjiä. Rakennus- ja ympäristölautakuntaan on ehdolla nykyinen lautakunnan jäsen Petri Pasanen ja aiemmin lautakunnassa ollut Mirja Suhonen, jota esitetään liikelaitos Kuninkaantien työterveyden johtokunnan puheenjohtajaksi. Ruotsikieliseen koulutusjaostoon on ehdolla Tolkkisten vanhempainyhdistyksen toiminnasta ja nuorten urheiluharrastuksista tuttu Ulrika Korpinen.

Liikelaiton tilapalveluiden johtokuntaa luotsaamaan esitetään Marko Piiraista ja Careerian hallituksen puheenjohtajaksi Mikko Valtosta. Uudenmaanliiton maakuntavaltuustoon esitetään Anette Karlssonia ja varalle Sami Ryynästä.

Kaupunginvaltuusto kokoontuu näiltä näkymin 18.8.2021 päättämään virallisesti Porvoon  luottamushenkilöpaikoista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Hyvät lukijat eläkeläisen elämä on ollut niin kiireistä, etten ole ehtinyt kirjoittaa juuri mitään. Olkoon -ilman uuden vuoden lupauksia- t...