lauantai 29. huhtikuuta 2023

Politiikka on ok, siis kivaa

Pitkästä aikaa kirjoitan tänne blogiini jotain. Eduskuntavaalityö, Hamarin työväentalon remontti ja monet muut asiat veivät aikaani, joten omalle kirjoittamiselle ei oikein jäänyt tilaisuutta.

Viime päivinä olemme lehdistä saaneet lukea ikävistä ulostuloista liittyen hyvinvointialueemme demariryhmän toimintaan. En missään nimessä voi hyväksyä toverien mustamaalausta ja oman pahan olon oksentamista toisten niskaan. Asiat pitää pystyä sopimaan puhumalla. Olen itse neuvottelun ammattilainen - saanut koulutusta siihen ja käytännön kokemusta reilun 20 vuoden ammattiliittouran aikana. Puhumalla on aina selvitty, vaikka asiat ovat olleet vaikeitakin.
Olen saanut myös työyhteisösovittelijan koulutuksen, joten uskallan sanoa, että kannattaa kuunnella ja puhua, mutta vanhoihin asioihin ei pidä jumittua.

Tänään on kuitenkin hyvä fiilis. Uudenmaan sosialidemokraattinen piiri piti tänään 29.4. piirikokouksensa Karjalohjalla. Olin piirihallituksen edustajana paikalla, ja pidin lyhyen puheenvuoronkin.

Iloitsen vielä yön saapuessa hyvästä tunnelmasta, iloisista ihmisistä, kivoista keskusteluista ja lämpimistä tapaamisista monen tutun toverin kanssa. Kokoustauoilla ehdittiin sopia demarien ympäristöliikkeen tulevaisuudesta (ainakin alustavasti) ja makkaranpaistoretkestä upeiden naisten kanssa. Matkaseura oli hyvää, ja ajomatkan aikana ehdittiin parantaa maailmaa sopivasti väitellen, mutta hyvissä tunnelmissa. Kiitos Leena, Tuula ja Tuomas.

Iloitsen myös siitä, että sain Itä- Uusmaalaisilta tovereilta luottamuksen edustaa yhteisöämme puoluekokouksessa Jyväskylässä syyskuussa. Meitä porvoolaisia lähtee matkaan kuusi (ks oheinen kuva, kiitos Siru siitä) ja upeat demarit Arja Isotalo Loviisasta ja Harri Virtanen Pornaisista. FSD:llä eli ruotsinkielisellä piirillä on omat edustajansa. Heidän nimensä saan tietää myöhemmin.

Tämän päivä kokouksen perusteella: politiikka on kivaa, meillä on mukavaa ja olet tervetullut joukkomme.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Hyvät lukijat eläkeläisen elämä on ollut niin kiireistä, etten ole ehtinyt kirjoittaa juuri mitään. Olkoon -ilman uuden vuoden lupauksia- t...